Titteli: Ihmisen ääni
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 1979
Kustantaja: WSOY
Päällys: Hannu Taina
Sivuja: 193
Takakannen teksti
— Minussa puhuu kaiken aikaa oma
lapsuuteni, sen aikaiset kokemukset.
Minussa puhuu minun äitini, isäni, sota,
väkivalta, hylätyksi tuleminen. Pitää
palata alkulähteelle, on yritettävä muistaa.
Näin sanoo Raisa Lardot, Ripaskalintujen
pieni vepsäläinen evakkotyttö, ryhtyessään
etsimään nykyistä itseään ja omaa
ääntään, ryhtyessään pohtimaan
suhdettaan ihmisenä olemisen ongelmiin.
Hän rakentaa henkisen minänsä kuvaa
katkerien kokemusten pohjalta,
lapsuusmuistojen taustaa vasten, ja
tarjoaa näin samastumiskohteen lukijalle,
jolle pelot ja juurettomus,
muukalaisuuden ja huonommuuden
tunnot ovat tuttuja.
Raisa Lardot kertoo yksinäisyydestä
ja läheisyydestä, epäluulosta ja
luottamuksesta, katkeruudesta ja sen
voittamisesta, nöyrään niiailuun
pelottellun tytön vähittäisestä kasvamisesta
itsensä hyväksymiseen ja sovintoon
maailman kanssa. Läheisiä aiheita ovat
myös suhde lapsiin ja vammaisiin.
— Miten pääsen irti siitä, mitä minulle
on joskus tapahtunut? Tähän elämänsä
kysymykseen Raisa Lardot etsii tässä
kirjassa vastausta.